Kirkon urkujen mahtipontinen ääni

MITÄ: Urkuparvi avoinna, mahdollisuus soittaa kirkon urkuja

MISSÄ: Pyhän Ristin kirkko

MILLOIN: Lauantaina 22.9. kello 10-14

- Kolme vuotta sitten lueskelin lehteä ja huomasin tämän Minihysteria-tapahtuman. Ajattelin että on harmillista, jos seurakunta ei ole mukana, kun kaupungilla tapahtuu, kanttori Kati Yrjölä Rauman seurakunnasta kertoo.

Lauantaina 22.9. on jälleen Minihysterian aika. Minihysteria on maksuton, kaikille avoin perhetapahtuma, jossa tarkoituksena on kiertää keskustan alueen toimintapisteitä ja kerätä leimoja Minihysteria-passiin. Seurakunnan toimintapiste Pyhän Ristin kirkolla on urkuparvi, jossa Kati esittelee urkuja kaikille kiinnostuneille.

- Hankin tänne karkkia ja leimasimen, laitan opaskyltin pihalle ja odotan väkeä, Kati kertoo.

Minihysteria-lauantaina on mahdollista päästä kokeilemaan, millainen ääni uruista lähtee. - Monesti minua myös pyydetään soittamaan jokin häämarssi, Kati kertoo.

Lapsia kiinnostaa Katin mukaan erityisesti kanttorin apuvälineeksi hankittu monitori, jonka kautta näkee livekuvaa esimerkiksi alttarilta ja kirkon ovien edestä. Monitori on tärkeä apuväline etenkin vihkitilaisuuksissa, jotta kanttori tietää soittaa oikean musiikin oikeaan aikaan.

- Yksi kamera kuvaa takapihaa, jonne jätän yleensä autoni. Lapset ovat ihmeissään, kun kerron, että näen tästä, jos joku yrittää varastaa autoni, kun olen täällä soittamassa, Kati kertoo hymyillen.

Kesäisin, kun häitä on paljon, häämarssien harjoitteluun kuluu paljon aikaa.

Urkuparvi sulkeutuu lauantaina mahdollisesti jo hieman ennen kahta, sillä Katin pitää ehtiä hautajaisiin Lappiin puoli kolmeksi. 

Musiikki koskettaa kaiken ikäisiä

Kati kertoo Minihysteria-lauantain olevan tärkeä päivä myös kirkon lapsikuorojen kannalta.

- Kun perheet tulevat lapsineen tänne, saan samalla kerrottua meidän lapsikuoron toiminnasta. Lapsikuoron väkimäärä aaltoilee ja uusia kuorolaisia olisi aina hyvä saada, Kati kertoo.

Pyhän Ristin kirkon urut ovat vuodelta 1784. - Julkisivun puuosat ovat siltä ajalta. Muuten urkuja on korjattu ja uusittu paljon, Kati kertoo.

Lapsikuorojen kanssa toimiminen ja eri ikäisten ihmisten kohtaamienn on Katin mukaan työnsä antoisimpia asioita.

- Saatan yhden päivän aikana olla tekemisissä niin kolmevuotiaiden kuin yhdeksänkymmentävuotiaidenkin kanssa, kun olen mukana hartauksissa päiväkerhoissa ja palvelutaloissa. Lapsikuoroissa parasta on lasten into, Kati kertoo.

Lapin lapsikuoro laulaa Lapin kirkossa perhemessussa 23.9. Rauman lapsikuoro esiintyy seuraavan kerran 7.10. Unajassa.