Kunu Lehtomäki ja Jussi Lammela, muusikot

 

Finlanders ja Rauma kuuluvat yhteen

”Olen paljaskonttine raumlaine. Rauma on sydämessä koko ajan”, kertoo Kunu. Suomea liki 160 keikan vuositahtia kiertävälle Finlanderssin trumpetistille koti on tärkeä lepopaikka. ”Musiikki on ollut aina osa elämää. Täällä on paljon soittajakavereita ja muutamia on ollut vuosien varrella mukana Finlanderssissakin”. Rauman Poikasoittokunta ja Musiikkiopisto ovat tuttuja paikkoja Lehtomäelle. Vuodesta 1991 Finlanderssin mukana kiertänyt Kunu ehti tehdä yli 10 vuotta puhelinasentajan töitä ja siinä samalla soittaa eri kokoonpanoissa. Tunnetuimpia ovat Hariolax ja Seitsemän Seinähullua

“ Musiikki on ollut aina osa elämää. Täällä on paljon soittajakavereita ja muutamia on ollut vuosien varrella mukana Finlanderssissakin”

Eläkepäivät ovat edessä ensi vuonna. ”Odotan että minäkin pääsen tuonne torille jahnaamaan äijien kanssa ja juomaan kaffetta. Nyt minulla on ollut muutaman vuoden jo paattikin, eli olen siinä mielessä oikea raumalainen”, virnuilee Kunu Lehtomäki.

Vanha Rauma sytytti rakkauden

”Olen ehdottomasti rakastunut Raumaan. Tämä vanha kaupunki on kaunis ja täällä on hieno tulla käymään. Näin turkulaisena en huomaa isoja muutoksia kaupungin keskustassa – ihailen näitä vanhoja rakennuksia. Rauman uutisointia en kauheasti seuraa ja valitettavan harvoin täällä käyn”, kertoo Jussi rakkaudestaan kaupunkiimme. Opiskelujen myötä hän muutti Turkuun ja jäi sille tielle.

Lukon mies

Jussin äiti toimi kyläkauppayrittäjänä Honkilahdella ja Rauma tuli tutuksi vierailukohteena jo lapsena. Vaikka ensikosketus jääkiekkoon tuli Lukon peleistä, on Lammela nykyään TPS:n mies. ”Lukko on heti kakkosena”, nauraa Jussi ja lisää: ”Jos haluaa että on kiva keikkailta, ei Kunulle kannata muistuttaa Lukon häviöstä. Se on niin Lukon mies”. ”Kävin ensimmäisen kerran katsomassa Lukon peliä 1963, se oli juuri se mestaruuspeli. Sieltä se rakkaus Lukkoon alkoi eikä ole yhtään hiipunut vuosien varrella”, vakuuttaa faniuttaan Kunu Lehtomäki. â€ťSiitä olen erityisen ylpeä, että minun ja Koiviston Jukan laulamina ja soittamina kaikuvat Ă„ijänsuolla edelleen Lukon voitto- ja maalilaulut”.

”Jos haluaa että on kiva keikkailta, ei Kunulle kannata muistuttaa Lukon häviöstä. Se on niin Lukon mies”.

Maata kiertäessään Kunu seuraa kotikaupungin menoa ja on huomannut meneillä olevan hyvän meiningin. ”Täällä tapahtuu koko ajan. Sellainen aktiivinen kuva minulla Raumasta on."

Edellinen
Edellinen

Matias Marttinen, kansanedustaja

Seuraava
Seuraava

Tarkastaja tulee - Ilkka Koivulan paluu kanaalikaupunkiin